Palaute
Piiriennätykset
Tiedotearkisto
 Kunniakierros 2008

ETELÄ-KARJALAN PIIRIN URHEILUSEURAVÄKI 

Vuoden 2008 Kunniakierros teemalla ”Anna hyvän liikuttaa” on alkanut.  Valtakun-nallinen keräys järjestetään 27:nen kerran. Kunniakierros on suomalaisen urheilu-toiminnan suurin hyväntekeväisyyskampanja.  Historiansa aikana Kunniakierros on tuottanut jo yli 24 miljoonaa euroa urheiluseurojen vapaaehtoistoiminnan ja suomalaisen liikuntakasvatustyön tueksi.

Keräystavoitteena on Etelä-Karjalan piirin alueella 15 senttiä/eteläkarjalainen, n. 19 000 euroa. Tavoitteeseen pääsemiseksi tarvitaan laajaa osallistumista ja ahkeria kerääjiä. Mukaan toivotaan lisää seuroja. Keräyksen tuotosta tuloutetaan lähes 70 % seurojen ja piirien toimintaan.

Valtakunnallisesti tavoitteena on kerätä 900 000 euroa.  Vuonna 2007  eniten kerättiin Pohjois-Karjalan piirissä eli noin 207 000 €.  Siinäpä haastetta meille etelä-karjalaisille.

Kunniakierrokseen osallistuminen

Keräyslistoja saatavilla piirin kunniakierrospäälliköltä tai seurojen kunniakierrospäälliköiltä. Tukijana annat vain nimesi ja osoitteesi urheiluseuran edustajalle. Hän kirjaa tiedot ja tukisumman viralliseen, numeroituun  KUNNIAKIERROS-lomakkeeseen.
Lasku toimitetaan sinulle myöhemmin. Tukimaksulaskun voi nyt saada myös sähköpostin välityksellä.  Pienin tukisumma on 8 €.

Keräysterveisin

Hannu Jaako
Etelä-Karjalan piirin kunniakierrospäällikkö
Lisätietoja: Etelä-Karjalan kunniakierrospäällikkö Hannu Jaako, puh. 050-3316057 tai  linkistä Kunniakierros

 
 © 2008 Etelä-Karjalan Yleisurheilu ry SLU  |  Sporttisaitti  |  tulosta sivu